Perushoito-ohjeet Uromastyx- ja Saara-sukujen piikkihäntäliskoille
YLEISTÄ
Uromastyx ja Saara ovat Afrikan ja Aasian aavikko- ja puoliaavikkoalueilla eläviä Agamidae-heimoon ja Uromastycinae-alaheimoon kuuluvia liskosukuja, joiden tunnetuin piirre on piikikäs häntä ja josta ne myös ovat saaneet suomenkielisen kutsumanimen: piikkihäntäagama/piikkihäntälisko. Piikkihäntäagamat ovat kooltaan keski- ja suurikokoisia ja ne elävät maassa, sekä maan alle kaivamissaan luolissa ja/tai kivikoissa, mutta jotkin lajit ovat taitavia myös kiipeilemään esimerkiksi puihin. Molempien sukujen kaikki lajit ovat kasvinsyöjiä syöden aavikoiden ja karujen alueiden niukkaa kasvustoa silloin kun sitä on saatavilla.
Uromastyx-sukuun kuuluu tällä hetkellä 15 lajia, joista neljällä on lisäksi kahdesta neljään alalalajia. Lajit ovat karkeasti lajiteltu kolmeen kompleksiin; aegyptia, acanthinura ja ocellata. Vuoteen 2009 asti myös Saara-suvun kolme lajia, asmussi, hardwickii ja loricata, ajateltiin kuuluvan Uromastyx-sukuun, mutta nykyään ne luetaan omaksi suvukseen. Uromastyxien elinalueeseen kuuluu Pohjois-Afrikan, Keski-Afrikan pohjoisosan ja Afrikan sarven kautta Arabian niemimaalle aina Iraniin asti. Saara-suvun liskoja esiintyy Irakissa, Etelä-Iranissa, Afganistanissa, Pakistanissa ja Intian Rajasthanin, Gujaratin sekä Uttar Pradeshin osavaltioissa.
Kaikki piikkihäntäagamat kuuluvat CITES-sopimuksen II-liitteeseen ja EU:n B-liitteeseen. Monen lajin populaatio on luonnossa pienentynyt lemmikkikaupan myötä, esimerkiksi vuosien 1977–2005 aikana yli 367 000 piikkihäntäagamaa kerättiin luonnosta kansainvälisille lemmikkimarkkinoille. Tämän lisäksi paikalliset ihmiset metsästävät piikkihäntäagamia lihan, perinteisen lääketieteen sekä nahan vuoksi.
PIIKKIHÄNTÄAGAMA LEMMIKKINÄ
Uromastyx- ja Saara-suvun liskot ovat melko vaativia lemmikkejä suuren tilantarpeen ja olosuhdevaatimusten vuoksi. Lisäksi verrattuna vaikkapa parta-agamaan, piikkihäntäagamat eivät yleensä ole sosiaalisia ihmisiä kohtaan vaan epäileväisiä ja jopa arkoja; jotkut yksilöt juoksevat piiloonsa jo pelkästään ihmisen astuessa huoneeseen, jossa terraario on. Lajien ja yksilöiden välillä on kuitenkin paljon eroavaisuuksia mm. käyttäytymisen ja luonteen suhteen, ja suurin osa liskoista sietää kyllä katselijoita. Ja katselulemmikkejä piikkihäntäagamat ennen kaikkea ovatkin; sosiaalisiakaan yksilöitä ei pysty kauaa pitämään poissa terraariosta, koska normaali huoneenlämpö on niin matala, että lisko nukahtaa. Näitä eläimiä saakin pitää maksimissaan 5-10 minuuttia kerrallaan poissa terraarion lämmöstä.
Katselulemmikkeinä Uromastyxit ja Saarat ovat kuitenkin erinomaisia. Ne ovat päiväaktiivisia, yleensä touhuilevat paljon pitkin päivää (kiipeilevät tai kaivelevat), paistattelevat näkyvillä ja etenkin koiraat ovat useassa lajissa todella näyttävän värisiä. Piikkihäntäagamat ovat myös pitkäikäisiä ja oikealla hoidolla saattavat elää jopa 30–40 vuotta.
HUOM. Nämä hoito-ohjeet ovat yleispätevät. On siis erittäin suositeltavaa ottaa selvää lajikohtaisista tarpeista ja luonnollisista olosuhteista terraariota sisustettaessa. Esimerkiksi jotkin lajit ovat erittäin taitavia kiipeilemään, jolloin minimiä korkeampi terraario hyvine kiipeilypuineen ja -taustoineen tulee tarpeeseen.
Kompleksit ja lajien esiintymisalueet
Yleisimpien terraariossa pidettävien lajien ja alalajien kokoja
TERRAARIO JA OLOSUHTEET
Suomennettu artikkelin ”Uromastyx Care Guidelines” -pohjalta / Uromastyx Club / Sue Ciampa
Lajeille, jotka kasvavat enimmillään 30-35cm kokoisiksi, tulee olla vähintään 120x60x60cm kokoinen terraario. Myös poikaset asutetaan aina vähintään tuon kokoiseen terraarioon, koska pienempään asumukseen on todella hankalaa – jollei mahdotonta – saada lämpötilaeroja kohdilleen. Suuremmat lajit tarvitsevat suuremman terraarion, alle 45cm kokoiset vähintään 160x80x60 ja yli 45cm kokoiset vähintään 180x80x80cm. Suurikokoinen Uromastyx aegyptia vaatii jopa 200x100cm pohjapinta-alan.
Koska Uromastyxit ja Saarat vaativat korkeat lämpöasteet terraarioonsa, on järkevää asuttaa lisko puusta tai muovista tehtyyn terraarioon, joka aukeaa edestä. Lämpö karkaa erittäin hyvin lasiterraariosta, jonka vuoksi lasiterraarion lämmittämiseen kuluu paljon enemmän sähköä kuin puisen vastaavankokoisen. Lisäksi jotkut yksilöt saattavat kokea lasiterraarion liian avoimeksi tilaksi, joten lasiterraarion laitoja voi joutua peittämään.
Piikkihäntäagamat suositellaan asutettavaksi yksin. Suurin osa lajeista on todella territoriaalisia ja saattavat käyttäytyä aggressiivisesti lajitovereitaan kohtaan ja vahingoittaa pahasti vahvoilla leuoillaan. Pahimmillaan tämä johtaa toisen liskon kuolemaan. Lajeista geyri hyväksyy todennäköisimmin lajitoverin (joko 1.1 tai 0.2), mutta aina sekään ei ole varmaa. Mikäli piikkihäntäagamia on tarkoitus yrittää asuttaa samaan terraarioon, tulee terraarion olla minimiä reilusti suurempi ja molemmille liskoille tulee tarjota omat piilot, lämmittelypaikat ja ruokakipot. Eläimet tulee erottaa välittömästi jos toinen lisko vaikuttaa stressaantuneelta (säntäilee päättömästi karkuun, ei syö, ei paistattele lampun alla) tai jos toinen liskoista alkaa käyttäytyä aggressiivisesti (napsii häntää tai jalkoja). Dominoinnin merkkejä ovat myös pään nyökyttely sekä toisen liskon päälle kiipeäminen.
Lämmittelypaikalla tulee olla 48–57 °C (lämmittelypaikan pinnan lämpö, ei ilman), joillekin lajeille kuten aegyptialle saa lämpöä olla jopa enemmän. Pinnan lämpö mitataan infrapunalämpömittarilla (thermogun). Terraarion ilmanlämpö voi lämpimällä puolella olla korkeimmillaan jopa 42-43 astetta (optimi 32–40 °C) laskien viileälle puolelle alle 30 asteen (21-29 °C). Öisin lämpötila voi pudota jopa 15 °C, joten terraarioon tarvitsee harvoin asentaa erillistä lämmönlähdettä yöksi. Poikasten terraarion asteet tulee olla suosituslämpöjen matalamassa päässä, koska etenkin pienet poikaset saattavat kuivua todella nopeasti korkeissa lämpöasteissa. Kasvattajalta kannattaa varmistaa missä asteissa poikasia on pidetty.
Kuten kaikki muutkin päiväaktiiviset liskot, myös piikkihäntäagama tarvitsee terraarioonsa UVB-valaistuksen, jotta sen iholla kehittyy elintärkeää D3-vitamiinia. Koska piikkihäntäagamat ovat aavikkoeläimiä, riittävän UVB:n saanti on hyvin tärkeää niille. UV-lampun antaman UVB-säteilyn määrä voidaan mitata SolarMeter 6.5 UV Index-mittarilla, joka mittaa UV-säteilystä juuri sen aallonpituuden (UVI), joka mahdollistaa D3-vitamiinin synteesin. Uromastyxit ja Saarat ovat Ferguson Zone 4 päiväpaistattelijoita (Baines, 2016, ks. linkki lopusta), joille ihanteellinen UVI:n määrä lämmittelypaikalla on 5-7, kun taas esimerkiksi parta-agamalle sopiva UVI:n määrä on 3-4 luokkaa. Tämä kannattaa ottaa huomioon valitessa piikkihäntäagamalle UV-lamppua, sillä liian vähäinen UVB:n saanti altistaa MBD:lle (metabolic bone disease). Kannattaa lisäksi muistaa, että UVB:ta voi saada myös liikaa ja se voi aiheuttaa mm. iho-ongelmia. Yhdistyksemme vuokraa SolarMeter 6.5 UVI-mittaria, jotta jokaisella on mahdollisuus tarkistaa eläimensä hyvinvoinnin kannalta tärkeän UV:n saanti terraario-oloissa.
Tutkimusten mukaan markkinoiden paras ja luotettavin UVB-valo piikkihäntäagamille on tällä hetkellä Arcadia D3+ 12 %/14 % T5 HO fluorescent loisteputki. Putken UV-prosentti valitaan terraarion korkeuden mukaan. Harrastajien tekemät UVI-mittaukset ovat osoittaneet, että nämä lamput antavat valaisimeen sijoitettavan heijastimen kanssa UVB:ta tehokkaimmin ja parhaimmassa muodossa verrattuna muihin markkinoilla oleviin UVB-lamppuihin. Arcadian loisteputket antavat riittävän UVI-määrän vähintään 12 kuukauden ajan, mutta SolarMeter 6.5 mittausten perusteella, Arcadian UV-putket saattavat säilyttää valotehonsa jopa kaksi vuotta. Uromastyxeille kannattaa siis valita aina Arcadian T5 HO fluorescent UV-putki.
UV-loisteputken teho ja koko valitaan terraarion koon mukaan. UVB-valon ei tule kattaa koko terraarion alaa vaan sopiva määrä on noin puolet terraarion alasta, eli esimerkiksi 120x60x60cm terraarioon käy 24W 12 % T5 HO loisteputki. Loisteputkivalaisin sijoitetaan heijastimen kera terraarion sisäpuolelle eläimen lämmittelypaikan ylle siten, että se on noin 35-40cm korkeudella liskon selästä (14 % T5 HO sijoitetaan 45-50cm korkeudelle). Heijastin parantaa UVB:n laatua huomattavasti, joten sitä kannattaa ehdottomasti käyttää valaisimessa. Lasi, verkko ja reikäpelti estävät suurimman osan UV-valosta, joten valaisinta ei koskaan saa sijoittaa terraarion ulkopuolelle.
LÄMMITTELYPAIKAN LUOMINEN SEKÄ TERRAARION VALAISTUS JA LÄMPÖ
Koska piikkihäntäagamat ovat päiväpaistattelijoita, tulee lämmön tulla ylhäältä päin. Lämmönlähteenä EI siis käytetä lämpömattoja tai kaapeleita. Lämmittelypaikan luomisessa tärkein asia on se, että koko eläin mahtuu lampun valo- ja lämpösäteeseen, jottei lisko polta itseään (ks. havainnekuva alta). Tästä syystä lämpölampuksi kannattaa valita spotin sijaan flood-lamppuja tai flood-lamppu ja Arcadian Deep Heat Projector, joka ei anna näkyvää valoa, mutta sen lämmitysmekanismi vastaa auringon antamaa lämpöä.
Lamppujen lukumäärä sekä wattimäärä riippuvat terraariosta ja siihen kaavaillusta lajista (pienille lajeille voi riittää yksi isompi wattinen flood-lamppu kun suurikokoinen lisko vaatii kaksi pienempitehoisempaa, jotta lämpö- ja valosäde ovat riittävät). Paistattelupaikalle sijoitetaan lämpöä keräävä laakea kivi (esimerkiksi liuskekivi), laatta tai tiili, jonka pintalämpötila mitataan infrapunalämpömittarilla. UV-valo sijoitetaan terraarioon siten, että loisteputken keskiosa on lämmittelypaikan yläpuolella eli jotta eläin saa nauttia UV:sta paistattelunsa aikana. Lämpölamppu/-lamput kohdistetaan osoittamaan lämmittelypaikkaa hieman kauempaa, jotta valonsäde lämmittelypaikalle olisi mahdollisimman suuri (ks. kuva yllä). Lamppuja ei kannata sijoittaa UVB-loisteputken välittömään läheisyyteen, koska putki saattaa vahingoittua lampun/lamppujen tuottamasta lämmöstä. Lämpölampun tulee olla myös liskon ulottumattomissa. Tämä kannattaa huomioida etenkin kiipeilevien lajien kanssa. Lamput tulee sijoittaa riittävän korkealle (alimmillaan 30cm korkeudelle) lämmittelypaikasta, jotta palovammoilta vältytään.
Lämpölamppujen ja UV-valon lisäksi liskot tarvitsevat kirkkaan päivävalolampun tai kaksikin, jos terraario on suuri. Uromastyxit ja Saarat rakastavat valoa eli mitä kirkkaampaa terraariossa on, sitä parempi. Päivävaloksi kannattaa valita vähintään 5500 Kelviniä antava T5 päivävaloloisteputki tai led-valaistus (esim. led-paneeli), jollaisia saa tilattua esimerkiksi nettirautakaupoista. Loisteputkeksi kannattaa valita HO (high output).
Terraarion lämpötilat tarkistetaan useana erillisenä päivänä ennen liskon asuttamista terraarioon. Viileän ja lämpimän pään ilman lämpötila mitataan digitaalisilla lämpömittareilla (analogiset mittarit eivät ole riittävän tarkkoja) ja lämmittely-/ paistattelupaikan lämpötila infrapunalämpömittarilla koko lämmittelysäteen alalta kohta kerrallaan. Lämmittelypaikan lämpötila kannattaa mitata lamppujen oltua päällä muutaman tunnin eli sitten kun alla oleva paistattelukivi/-laatta/-tiili on kerännyt maksimaalisen lämmön. Näin varmistetaan, ettei lisko polta itseään.
Oikeat lämpötilat ja riittävät lämpötilaerot ovat hyvin tärkeitä piikkihäntäagamille. Liian kuuma tai liian viileä terraario vaikuttaa negatiivisesti eläimen ruoansulatukseen sekä käytökseen. Vääränlaiset olosuhteet ja lämmöt aiheuttavat apaattisuutta, jolloin eläin piilottelee paljon tai ei käytä piiloja lainkaan (nukkuu avarassa paikassa), ei syö, ei paistattele yms. Myös eläimen värityksen puute keskellä päivää voi kieliä vääristä olosuhteiden tai lämmöistä. Aamuisin herätessään liskot ovat selvästi tummempia kuin keskipäivällä, mutta mikäli värityksessä ei tapahdu päivän mittaan muutosta, kannattaa epäillä vikaa olosuhteissa.
HUOM: uudet liskot voivat käyttäytyä ensimmäiset viikot myös yllämainitulla tavalla vaikka olosuhteet olisivatkin kunnossa. Lisäksi piilotteleva käyttäytyminen sekä jatkuva nukkuminen kuuluvat asiaan talvisin, Uromastyxit ja Saarat saattavat pysyä piiloissaan nukkumassa jopa pari kolme kuukautta marras-helmikuun aikoihin.
ILMANKOSTEUS
Normaali huoneilmankosteus (n. 30 %) sopii myös terraarion ilmankosteudeksi, eivätkä satunnaiset nousut tai laskut ilmankosteudessa aiheuta ongelmia, koska suurin osa lajeista elää alueilla, joissa ilmankosteus voi ajoittain nousta todella korkeaksi. Suomen ilmastossa liiallinen tai liian vähäinen ilmankosteus on harvoin ongelma piikkihäntäagamien terraariossa. Pitkään kestäneillä kovilla pakkasilla saattaa joskus olla tarpeen tarjota liskolle ns. wetbox eli kostea piilo mikäli lisko on nahanluonnissa. Wetboxiin laitetaan kostean (ei märän!) turpeen ja hiekan sekoitusta reilu kerros, jotta lisko mahtuu kaivelemaan boksissa.
HUOM: Terraarioon ei sijoiteta vesikippoa. Piikkihäntäagamat ovat tottuneet karuihin ja kuiviin olosuhteisiin eivätkä ne tarvitse juodakseen vettä kuin erityistilanteissa (sairaus, muninnan jälkeen jne). Tällöinkään vesikippoa ei jätetä terraarioon vaan se otetaan pois kun lisko on juonut. Normaalisti liskot saavat kaiken tarvitsemansa nesteen tuoreista kasveista.
POHJAMATERIAALI JA TERRAARION SISUSTUS
Luonnossa suurin osa lajeista elää sora- ja kallioaavikoilla sekä kivikkoisilla ja hiekkaisilla aroilla, joten terraarion pohjamateriaalin tulee olla tiivistä eikä se saisi olla upottavaa. Suositeltavin pohjamateriaali on leikkihiekan sekä luonnonturpeen sekoitus tai savihiekan (bentoniitti tai Excavator Clay), leikkihiekan ja turpeen sekoitus. Myös erityisiä Desert Beddingejä voi liskoilla käyttää sellaisenaan tai sekoittamalla edellä mainittuihin materiaaleihin. Kalkkihiekka sekä erilaiset puuhakkeet/koristekatteet eivät sovellu piikkihäntäagamille, koska liskot tutkivat ympäristöään kielensä avulla ja saattavat siten syödä epäsopivaa pohjamateriaalia saaden siitä suolitukoksen. Kalkkihiekka saattaa aiheuttaa terveysongelmia vielä vuosienkin päästä käytön lopettamisesta. Irrallisen pohjamateriaalin sijaan pohjalla voi käyttää myös liuskekivilaattaa, mutta tällöin terraarioon tulee luoda erillinen kaivuupaikka, jotta eläimet saavat toteuttaa luonnollista kaivuutarvettaan.
HUOM: alle 50g painoiset poikasilla ei ole suositeltavaa käyttää hiekkaseosta vaan alkuun pohjalle laitetaan joko laattaa tai talouspaperia.
Terraarioon sijoitetaan useita piiloja ja suojia koko pohjapinta-ala hyväksi käyttäen. Tämä mahdollistaa sen, että liskolla on useita vaihtoehtoja vetäytyä piiloon nukkumaan illan tullen tai paeta nopeasti lähellä olevaan suojaan mikäli se kokee tulleensa uhatuksi. Piikkihäntäagamat ovat luonnossa saaliseläimiä ja ovat sen vuoksi luonteeltaan varautuneita ja jopa säikkyjä. Tarjoamalla useita vaihtoehtoisia piilopaikkoja terraarioon lisko kokee olonsa turvalliseksi. Ihanteelliset piilot ovat tunneleiden tapaisia hieman ahtaita tiloja, jotka ovat sijoitettu pohjamateriaaliin.
HUOM: Piikkihäntäagamat kaivavat ja paljon. Tästä syystä painavat sisustuselementit (piilot, kivet, juurakot jne) tulee aina sijoittaa pohjaan asti ja vasta tämän jälkeen laittaa pohjamateriaali terraarioon. Tällä ehkäistään se, että sisuste ei kaadu tai putoa liskon päälle sen kaivaessa sisusteen lähellä tai alla. Tarpeen vaatiessa sisusteen voi kiinnittää pohjaan myrkyttömällä silikonilla.
Valaistuksesta ja Ferguson Zonesta lisätietoa:
http://www.reptilesmagazine.com/An-In-Depth-Look-At-UV-Light-And-Its-Proper-Use-With-Reptiles/
Hyviä linkkejä (eng. kielisiä):
http://reptile-database.reptarium.cz/advanced_search?taxon=Uromastycinae&submit=Search
http://www.reptilesmagazine.com/Care-Sheets/Uromastyx-Lizard/
RUOKAVALIO (LYHYESTI)
Piikkihäntäagamien ruokavaliosta laajemmin klikkaamalla tästä
Suomennos: Jer Kosonic / Urowiki Food List / Uromastyx Club
RUOKAVALION PERUSTA ELI PÄIVITTÄIN VOI TARJOTA:
– kapealehtinen kähäräendiivi (friseesalaatti), Crispum endivia (huom, ei makea friseesalaatti)
– sileälehtinen endiivi eli escarole/escariol, Cichorium endivia, var. latifolia
– kähäräendiivi, Cichorium endivia
– alfalfan eli sinimailanen (vain kasvi, ei ituja!), Medicago sativa
– voikukka (koko kasvi, ei juuret) (huom, runsaasti syötynä saattaa aiheuttaa kuivumista)
– viikunaopuntia (piikittömät lehdet ja kukka/hedelmä), Opuntia ficus-indica
– erilaiset mehikasvit (esim. Sempervivum spp., Gasteria spp., Haworthia spp., Echeveria spp.)
– kurpitsa, Cucurbita pepo
– talvikurpitsa, Cucurbita pepo var. turbinata
– spagettikurpitsa, Cucurbita pepo
– kiekkokurpitsa, Cucurbita pepo var. ovifera
– myskikurpitsa, Cucurbita moschata
– jättikurpitsa, Cucurbita maxima
– mehiläisen siitepölyrakeita 10 kpl / 100g painoa kohden
Viikunaopuntian sekä mehikasvien lehdet tarjoillaan paloiteltuna, kurpitsan lihat paloiteltuna tai raasteena. Mitä pienempi syöjä, sitä pienemmäksi ruoka pitää pilkkoa. Lisäksi tarjolla voi olla päivittäin mielellään kostutettuna Pre Alpin Testudo pellettejä (Herbs tai Fibre).
SÄÄNNÖLLISET ELI 1-2 KERTAA VIIKKOON VOI TARJOTA:
– lehtikaali, Brassica oleracea
– punasikuri/punakaali/radicchio, Chicorium intybus
– salaattisikuri/lehtisikuri (Belgian endive), Chicorium intybus
– rucola, Eruca sativa
– vesikrassi, Nasturtium officinale
– paksoi/bok choy, Brassica rapa subsp. chinensis
– tatsoi, Brassica chinnsis var. rosularis
– mizuna, Brassica rapa var. japonica/nipposinica
– vuonankaali, Valerianella locusta
– kesäkurpitsa, Cucurbita pepo
– porkkana
– korianteri, Coriandrum sativum
– idätetty linssi, Lens culinaris (ravintopitoisuus parempi idätettynä)
SATUNNAISESTI ELI NOIN 1-2 KERTAA KUUKAUTEEN VOI TARJOTA:
– vihreä papu
– herne (idut, herne, palko)
– sinappikasvit (japaninsinappi/sareptanisinappi), Brassica juncea
– nauriin lehtiä
Ruokavaliota voi täydentää kukilla, jotka ovat myös ihmisille syömiskelpoisia, esim:
– orvokit, Viola
– daaliat, Dahlia
– ruusut, Rosa
– samettikukat, Tagetes spp.
– kehäkukat, Calendula spp.
– hisbikukset, Hisbicus
Silloin tällöin piikkihäntäagamille voi syöttää lisäksi erilaisia tummia salaatteja ja yrttejä sekä paprikaa (kunhan ottaa siemenet pois), mutta pääsääntöisesti kannattaa pysytellä päivittäin ja säännöllisesti annettavien ruokien listoissa. Katso myös alempaa listasta, mitä liskoille ei tule syöttää.
Halutessaan piikkihäntäagamille voi tarjota myös erilaisia siemeniä tai linssejä kuivana, mutta niistä ei varsinaisesti ole ravitsemuksellista hyötyä ja siemenet eivät välttämättä sula liskon ruoansulatuksessa vaan tulevat kokonaisina myös ulos. Tästä syystä poikasille siemeniä ei kannata tarjota (suolitukoksen vaara). Piikkihäntäagamille sopivia siemeniä ovat hirssi, saflorinsiemen, apilansiemen, seesaminsiemen sekä chian siemen.
ÄLÄ SYÖTÄ:
– hyönteiset ja selkärangattomat
– selkärankaiset eläimet
– hedelmät (ei tarvetta)
– auringonkukansiemenet
– alfalfan idut
– soijapapu, Glycine max
– persilja, Petroselinum crispum
– parsakaali (ei itujakaan!), Brassica oleracea Italica
– kaali, Brassica oleracea
– ruusukaali, Brassica oleracea Gemmifera
– pinaatti, Spinacia oleracea
– kukkakaali, Brassica oleracea var. botrytis
– lanttu, Brassica napobrassica
– peruna
– maissi
– tomaatti
– pakasteita (ruoan tulee aina olla tuoretta)
©Marjo Suvanto – 2020
