Useat lajit ovat tavalla tai toisella suojeltuja EU:n alueella sekä EU:n omien lajilistojen pohjalta tai kansainvälisten CITES-säädösten pohjalta. Alla olevasta listasta käy kuitenkin ilmi, että EU:n asetukset ovat paikoitellen tiukemmat kuin kansainväliset CITES -säädökset.

Paljon sekaannusta aiheuttaa EU:n CITES B-liite, jonka vaatimukset ja lajikirjo on monelle harrastajalle vieras. B-liitteessä olevat lajit vaativat aina kasvatus/alkuperätodistuksen, joka voidaan tarvittaessa jäljittää kasvattajaan sekä kasvattajalta taaksepäin.

Ei siis välttämättä riitä se, että sinulla on alkuperätodistus vaan myös kasvattajalla tulisi olla vanhempien kohdalla paperit kunnossa. Esimerkiksi Britanniassa tulli on takavarikoinut nuolimyrkkysammakoita, joilla oli alkuperäistodistukset, mutta ostaja ei kyennyt osoittamaan kyseisten yksilöiden vanhempien alkuperää.

Kannattaa siis olla tarkkana, kun tekee kauppaa B-liitteen lajien kohdalla kauppaa, että säästytään ikäviltä yllätyksiltä tulevaisuudessa. Ja myös ostajalla on velvollisuus huolehtia siitä, että eläimellä on paperit!

Yhdistyksellämme on jaossa Suomen ympäristökeskuksen yhteistyössä toteutettu alkuperätodistus, jossa on kaikki ne tiedot jotka vaaditaan luotettavan alkuperän määrittämiseen. Suosittelemme, että kaikille lajeille annettaisiin myynnin/luovutuksen yhteydessä alkuperätodistus, vaati laki sitä tai ei! Alkuperätodistuksen/kasvattajatodistuksen ja kauppakirjan sekä EU-todistuksen hakuohjeet löydät täältä.

Tämä suositus pohjaa siihen, että myös liitteiden ulkopuoliset lajit voivat jonain päivänä tulla listoille ja siinä vaiheessa alkuperätodistuksille on kysyntää. Monella lajilla alkuperätodistukseen voidaan myös kirjata geneettistä tietoa värimuodoista tai muuta oleellista tietoa ko. yksilöstä, jolloin ko. tiedot kulkevat yksilön mukana.

EU:n lajilista terraarioissa pidettävien matelijoiden, sammakkoeläinten ja selkärangattomien osalta

Nimen perässä suluissa CITES-liite (I) tai (II) ilmaisee kansainvälisen CITES -tason.

Täydellisen CITES -lajiliitteen voit ladata tästä.

“spp.” tarkoittaa koko ryhmää. Esim. “Testudinidae spp.” tarkoittaa koko lajiryhmää maakilpikonnat, eli Testunidae -sukuun kuuluvia lajeja.

A-liite

A-liitteeseen kuuluvat lajit, joiden myyntiin (kaikkeen kaupalliseen toimintaan, mukaan lukien vaihdanta-ilmoitukset, näyttelyt ja messut) EU:ssa vaaditaan (asianmukainen, voimassaoleva, käsillä olevan toiminnon kattava) CITES-viranomaisen myöntämä EU-todistus. Ilman tätä EU-todistusta kaupallinen toiminta on kiellettyä. (Stella From. 2014).

Liskot

Agamidae, aganat

Anguidae, alligaattoriliskot

Chamaeleonidae, kameleontit

Gekkonidae, gekkoliskot

Helodermatidae, myrkkyliskot

Iguanidae, iguaanit

Lacertidae, sisiliskot

Varanidae, varaanit

Kaikki varaanilajit, kuuluvat vähintään CITES B-luokkaan.

Xenosauridae, kiinankyhmyliskot

Käärmeet

Boadae, boat

Kaikki boalajit kuuluvat vähintään CITES B-luokkaan.

Bolyeriidae, mauritiuksenboat

Kaikki mauritiuksenboalajit kuuluvat vähintään CITES B-luokkaan

Pythonidae, pytonit

Kaikki pytonlajit kuuluvat vähintään CITES B-luokkaan.

Viperadae, kyyt

Kilpikonnat

Emydidae, suokilpikonnat

Geoemydidae, aasiansuokilpikonnat

Platysternidae, suurpääkilpikonnat

Testunidae, maakilpikonnat

Kaikki maakilpikonnat kuuluvat vähintään CITES B-luokkaan.

Trionychidae, pehmeäkilpikonnat

Sammakkoeläimet

Bufonidae, konnat

Telmatobiidae, vesisammakot

Salamanterieläimet

Cryptobranchidae, jättiläissalamanterit

Salamandridae, aitosalamanterit

B-liite

B-liitteeseen kuuluvilla lajeilla käytävä kaupallinen toiminta on lähtökohtaisesti kiellettyä, paitsi jos ko. yksilön laillinen alkuperä voidaan osoittaa (eli jos eläin on tuotu EU:n ulkopuolelta on laillinen tuonti voitava osoittaa esim. jäljittämällä se CITES-tuontilupa jolla se aikoinaan tuotiin Suomeen tai toiseen EU-maahan; jos eläin syntynyt EU:ssa on se voitava jäljittää lailliseen kasvattajaan/laillisiin emoyksilöihin/lailliseen tarhakantaan. (Stella From, 2014).

Liskot

Agamidae, agamat

Anguidae, alligaattoriliskot

Chamaleonidae, kameleontit

Cordylidae, vyöliskot

Eublepharidae, silmäluomigekot

Gekkonidae, gekkoliskot

Helodermatidae, myrkkyliskot

Iguanidae, iguaanit

Lanthanotidae

Scincidae, skinkit

Teiidae

Varanidae, varaanit

Käärmeet

Boidae, boat

Boidae spp. (II) (Lukuun ottamatta liitteeseen A sisältyviä lajeja)
Heimoon kuuluu muunmuassa nämä lajit

Bolyeriidae, mauritiuksenboat

Colubridae, tarhakäärmeet

Elapidae, myrkkytarhakäärmeet

Loxocemidae

Pythonidae, pytonit

Pythonidae spp. (II) (Lukuun ottamatta liitteeseen A sisältyviä alalajeja) Heimoon kuuluu muunmuassa nämä lajit

Tropidophiidae, kääpiöboat

Tropidophiidae spp. (II) Heimoon kuuluu muunmuassa nämä lajit

Viperidae, kyyt

Kilpikonnat

Chelidae, käärmeenkaulakilpikonnat

Dermatemydidae, tabascokilpikonnat

Emydidae, suokilpikonnat

Geoemydidae, aasiansuokilpikonnat

Podocnemididae, arraukilpikonnat

Testunidae, maakilpikonnat

Trionychidae, pehmeäkilpikonnat

Sammakkoeläimet

Aromobatidae

Mantellidae

Microhylidae, ahdassuusammakot

Dendrobatidae, nuolimyrkkysammakot

Hylidae, lehtisammakot

Salamanterieläimet

Ambystomatidae, aksolotlit

Salamandridae, aitosalamanterit

Hämähäkkieläimet

Theraphosidae, lintuhämähäkit

Scorpionidae, skorpionit

Maakeuhkokotilot

Camaenidae

Listaa päivitetty 14.07.2020 / Julia Tilipko